Monitaituri ja multi-instrumentalisti Anssi Kela saapuu keväällä Himos Areenalle!
Suomalaisen poprockin suurnimi on hurmannut yleisöjä jo yli kahden vuosikymmenen ajan omaperäisellä tyylillään, tarinankerronnallaan ja taitavalla soitannollaan.
Kelan ura lähti raketin lailla liikkeelle vuonna 2001 julkaistun Nummela-debyytin myötä, joka nousi yhdeksi kaikkien aikojen myydyimmistä suomalaisista albumeista. Siitä lähtien Anssi Kela on julkaissut useita menestysalbumeja ja hiteiksi nousseita kappaleita, kuten 1972, Milla, Levoton tyttö ja Ilves.
Alkuvuodesta 2025 Kelalta tuli single Kaikesta puolet, jonka hän kirjoitti Mariskan kanssa yhdessä, ja albumi Kaikki tiet joita kuljin, julkaistiin maaliskuussa. Kela on soittanut itse albumille kaiken jousisoittimia ja paria irtoraitaa lukuun ottamatta.
Lavalla Anssi Kela tunnetaan energisenä esiintyjänä, joka ottaa yleisönsä täydellisesti haltuun soittaen useita instrumentteja ja luoden joka kerta omanlaisen, läsnä olevan tunnelman.
Tiedossa on ilta täynnä suomirockin klassikoita ja uusia sävyjä, joista ei energiaa ja aitoutta puutu.
Himos Areena
Ovet 21-03 • Showtime klo 23 • K-18
Narikka 2 € sisältyy lipun hintaan
MAJOITU HIMOKSELLA
Riittääkö teille perustasoinen mökkimajoitus vai haluatteko huvilan kaikilla herkuilla, kuten ulkoporealtaalla? HimosLomien valikoimasta löytyy mökit ja huvilat kaikkiin tarpeisiin. Varaa porukallesi mökkimajoitus ja tule viettämään ikimuistoinen viikonloppu Himokselle!
