Himos Afterski tulee taas – ”Arjesta irti ja Himokselle nauttimaan” 

Odotus on pian ohi: Himos Afterski palaa ja tuo alkuvuoteen juuri oikean annoksen energiaa ja pöydille nousevaa fiilistä. 

Vuoden 2026 afterski-kausi käynnistyy lauantaina 24. tammikuuta klo 15–18, kun Dj Aleksanteri K ottaa Himos Bistron terassin haltuun länsirinteiden juurella. Bistrossa kiskaistaan sellaiset jamit pystyyn, että kannattaa todella tulla paikalle. 

Himos Afterski tunnetaan rennosta mutta energisestä meiningistä, jossa reipas talvipäivä huipentuu musiikkiin, yhdessäoloon ja hyvään fiilikseen. Aftereissa kuohari on kylmää, tunnelma kuumaa ja pöydät valmiina tamppausta varten. 

Aftereista onkin hyvä lasketella sopivassa nosteessa mökille valmistautumaan Himos Areenan bileiltaan. 

 

Bistron afterskit yllättivät – ja veivät mukanaan

Dj Aleksanteri K on tuttu nimi suomalaisissa afterski-ympyröissä, ja Himoksella hän ottaa yleisönsä kerta toisensa jälkeen vahvalla show’lla ja heittäytyvällä otteella. 

”Bistron afterski ylitti viime kaudella kaikki odotukset. Vaikka konsepti oli ravintolassa uusi, ihmiset löysivät hienosti paikalle. Lomailijat uskalsivat heittäytyä, nousta pöydille ja tulla mukaan show’hun”, Aleksanteri K kertoo. 

Himos Bistro onkin aftereille ihan täydellinen paikka, koska menoon pääsee laskemaan suoraan rinteistä. 

Dj Aleksanteri K aloitti dj-uraansa jo 90-luvulla ala-asteen discoissa keräämällä luokkaretkirahaa. Vuodesta 2002 hän on soittanut levyjä ammatikseen, ja vuosien saatossa afterskit ovat tulleet tutuksi Suomen hiihtokeskuksissa. 

”Rakastuin Himokseen heti, kun olin ensimmäistä kertaa täällä soittamassa. Maisema, luonto ja ihmiset veivät sydämeni. Innolla odotan, että pääsen taas soittelemaan afterski-bileitä.” 

Aleksanteri K:n afterski-setti ei ole pelkkää musiikkia, vaan monipuolinen kokonaisuus, jossa tunnelmaa rakennetaan myös spiikeillä, huumorilla ja erilaisilla kisoilla, joista voi voittaa muun muassa pääsylippuja Himos Areenalle ja kesäfestareille. 

“Olen itse rento ja iloinen tyyppi, joka nauraa usein itselleen. Silloin asiakkaiden on helppo lähteä mukaan afterski-tunnelmaan.” 

 

Musiikkia hetkessä eläen – suomalaisesta kansainväliseen

Himos Afterskissa soivat tutut hitit Suomesta ja maailmalta. Aleksanteri K elää vahvasti hetkessä ja rakentaa aina musiikin yleisön fiiliksen mukaan. 

”Afterski-biisit ovat kappaleita, joihin kaikki voivat tarttua ja lähteä laulamaan. Valitsen biisit sen perusteella, mistä porukka innostuu, ja mukaan mahtuu aina myös yllätyksiä.” 

Vaikka afterski on vuosien varrella kansainvälistynyt, suomalaisella musiikilla on aina tärkeä rooli tunnelman nostatuksessa. 

”Ulkomaalaisilta turisteilta tulee paljon kiitosta siitä, että soitetaan suomalaista musiikkia. Se on osa meidän kulttuuriamme, ja he ovat tulleet tänne kokemaan myös sitä.” 

Himoksella afterski ei ole vain juhlimista, vaan yhteinen elämys kaikille. 

“On hienoa huomata, että nykyään afterskihin tullaan nauttimaan show’sta ja musiikista myös ilman alkoholia. Afterski kuuluu kaikille, ja se voi tällä hetkellä todella hyvin Suomessa ja Himoksella.” 

Dj Aleksanteri K tiivistää Himoksen tunnelman osuvasti:
“Himoksessa kaikki palvelut ovat lähellä ja kävellen pääsee kaikkialle, ihmiset ovat ystävällisiä ja luonto on kaunis. Paljon on nyt tullut alkutalvesta viestejä asiakkailta, kuinka he odottavat kevättä ja afterskitä, että pääsevät arjesta pois ja nauttimaan Himoksen pöydille afterski-meiningeistä.” 

 

Afterskit Himoksella läpi kevään huhtikuun alkuun

Himos Afterskit järjestetään koko kevätkauden ajan 24.1. lähtien: 

  • Lauantaisin klo 15–18 
  • 13.2. alkaen myös perjantaisin klo 15–18 

Aftereiden aikana luvassa on musiikin lisäksi hauskoja kisoja, joista voi voittaa muun muassa Himos Areenan pääsylippuja, ruokalahjakortteja sekä lippuja kesän festareille. 

Ajankohtaisimmat kuulumiset ja afterski-tunnelmat kannattaa ottaa seurantaan Instagramissa: @himosafterski.